Noam Chomskyn ”Kuka hallitsee maailmaa?” tai kuten minä olisin toivonut otsikon olevan ”Enkö ollutkin oikeassa?” on kielitieteilijän ja nojatuolianarkistin viimeisin yritys kertoa, että USA:n imperialismi on perseestä. Anteeksi spoileri.
Jos on lukenut edes yhden Comskyn kirjan USA:sta tai imperialismista (niitä on monta) niin tässä ei ole kovinkaan paljon uutta. Tämä on oikeastaan päivitetty versio miehen aiemmista teeseistä tai, no ei kovinkaan päivitetty, koska paska lensi tuulettimeen sen jälkeen, kun tämä kirja julkaistiin. Eli tässä oletetaan, että et ole koskaan kuullutkaan kapitalismin kritiikistä tai edes siitä, että joittenkin mielestä länsimaiset suurvallat harjoittavat yhä imperialismia. Kutsun tälllaisia kirjoja ”herätyskirjoiksi” ja varoitankin, että jos luet tämän teinina, niin voit hyvin todennäköisesti huomata harkitsevasi pyörätelineen heittämistä vaatekaupan ikkunaan.
”Kuka hallitsee maailmaa?” kertoo koko USA:n kapitalistisen imperialismin historian, johon kuuluu maan perustaminen murrettujen alkuperäiskansojen kallojen päälle, Pohjois-Meksikon, Karibian, Tyynenmeren ja Keski-Amerikan valloitukset, lukuisten nukkehallitusten pystyttämiset ja Kylmän sodan reaalipolitiikka, jossa yritettiin kaikin keinoin estää kommunismin leviämistä, rikkoen samalla kaikki ihmisoikeudet, joita pelättiin kommunismin rikkovan. Tästä siirrytään nykyaikaan, jossa oikeastaan mitään ei ole muuttunut ja kirja pyrkiikin todistamaan, että USA:n hallituksen luoma globaali talousimperiumi on lähes kaikkien maailman ongelmien lähde.
Jokainen USA:n presidentti 1800-luvulta lähtien on ollut sotarikollinen, joka on kylvännyt tuhoa maailmalla, eikä viimeisin presidentti Obama ole poikkeus. Chomsky oikeastaan pitää Obamaa pahempana kuin Bush, koska Bush ei ehtinyt allekirjoittamaan lakia, jossa ketä tahansa ihmistä maailmassa, jopa Pohjois-Amerikan kansalaista, voidaan räjäyttää kappaleiksi lennokki-iskulla, eikä laajentanut NSA:n vakoiluohjelmaa siksi tehottomaksi, mutta räikeästi yksityisvapauksia rikkovaksi hirviöksi, jonka tunnemme ja ikävä kyllä haluemme tänne Suomeenkin.
Kirja on aika helppolukuinen, jopa liiankin, kun Chomsky oikoo aika rankasti mutkia ja esittää faktat niin yksinkertaisin ja latautunein termein kuin mahdollista. Eli aika viihdyttävää luettavaa, jos äärimmäisen täsmällisen tieteellisen kielen puute ei häiritse. Toki mies vaivautuu perustelemaan väitteensä, jotta kirja ei aivan saippualaatikkopuheeksi jää.
Vaikka seuraan tiiviisti USA:n sisä- ja ulkopolitiikkaa, niin tässäkin oli paljon uutta tietoa, joko Lähi-Idän historiasta tai Kylmästä sodasta, mikä on aina kiva tietokirjassa. Erityisen vahvoilla Chomsky on analysoidessa, miten kieli vaikuttaa julkiseen keskusteluun. Valtamedian ja valtion valitsemat sanat ilmaisevat tietynlaista painotusta ja arvohierarkioita erilaisille faktoille ja tapahtumille, jotka liittyvät geopolitiikkaan. Erityisesti pidin Chomskyn analyysista, jossa erilaiset kommentaattorit korostavat, että USA:n armeija ei ole ”paha” koska se ei massamurhaa ketään tarkoituksella, vaan ”vahingossa”. Esimerkiksi Irakissa kuoli ”vahingossa” yli 3 miljoonaa ihmistä.
Mikä on ehkä hienostuneinta tässä kirjassa on se, ettei siinä yksiselitteisesti syytetä USA:aa kaikista maailman ongelmista, että kyllä tässä syytetään montakin muuta USA:n liittolaista ja vihollista, mutta kirjailija korostaa, että USA:n ulkopoliittinen strategia ei paranna asiaa ollenkaan. Tähän kirjailija antaa lukuisia esimerkkejä, joista ehkä tunnetuin on Irakin 2003 sota, jonka takia meillä on ISIS olemassa. Chomsky esimerkiksi analysoi eri ”Vapaan maailman” vihollisia ja niitten ulkopoliittisia ratkaisuja, jotka hän osoittaa yksitellen olevan enemmänkin reaktio USA:n pullistelulle kuin maan omaan sisäiseen vallanhimon syytä.
Ongelmallisin osa koko kirjasta on Itäeuroopan tilanteen analyysi. Chomsky on siinä kannalta, että Venäjän laajentuminen Ukraniaan selittyy suurimmalta osin reaktiona NATO-laajentumiseen. Jos USA ei halua, että Venäjä yrittää vyöryä länteen, niin sen ei pitäisi yrittää houkutella Venäjän länsinaapureita, eli meitä liittymään NATO:on. Tässä kohtaa olen hieman eri mieltä. En ole olleenkaan varma, että jos NATO ei olisi olemassa, niin Venäjä ei muka yrittäisi laajentua länteen.
Henkilökohtaisesti kiinnitin huomiota siihen, että Chomsky vastasi epäsuorasti fanaattisen uusateisti Sam Harrisin väitteisiin koskien radikaali-islamia. Chomsky kuluttaa muutaman kappaleen osoittaakseen, että eivät kaikki muslimit ole sekopäisiä kiihkouskovaisia ja jopa ne, joita pidämme sekopäisinä kiihkouskovaisina ovat oikeastaan hyvinkin pragmaattisia ja kykenevät käymään sivistynyttä dialogia. Kirjassa kuitenkin osoitetaan monilla esimerkeillä, että länsivaltoja ei kiinnosta dialogi ja se radikalisoi lisää Lähi-Idän vihaisia nuoria miehiä, joita on sorrettu jo yli sata vuotta länsimaiden toimesta. Chomsky vielä ehtii haastaa typerän ”sivilisaatioitten konflikti” teesin ja todistamaan, että se ei ole mitään muuta kuin yritys luoda uudestaan Kylmän sodan asetelman vaikka väkisin. Lähi-Idän lisäksi Chomsky käy läpi kaikki muutkin mantereet ja osoittaa, että länsimaisilla suurvalloilla on ollut aika iso osa kehittyvien maitten ongelmien aiheuttamisessa ja ylläpitämisessä.
Kiinnostavaa oli myöskin Chomskyn Eurooppa kritiikki. Koska kirjan teesi on se, että USA:n hallituksen johtama kapitalistinen imperialismi on kaikkien ongelmien suurin aiheuttaja, niin tietenkin massamaahanmuutto on tämän aiheuttama. Koska Euroopan maat ovat kapitalistisia, niin ne eivät pysty takaamaan kunnolla maahanmuuttajien ja oman kotimaisen väestön hyvinvointia yhtä aikaan, mikä taas aiheuttaa lukuisia sosiaalisia paineita. Näitä paineita sitten äärioikeisto käyttää hyväkseen lietsoaakseen maahanmuuttajat ja paikallisen väestön toisiaan vastaan, sen sijaan, että he keskittäisivät voimat todelliseen ongelmaan, eli heitä ryöstäviin suurpääoman haltijoihin. Chomskyn mukaan Eurooppa on itsensä aiheuttamien ongelmien takia ajautumassa fasismin pimeään kuiluun.
Siinä oikeastaan yllätyin, että tässä kirjassa ei niinkään haukuta globaalia kapitalismia järjestelmänä, vaan enemmänkin sitä suojelevaa geopolitiikkaa, jossa valtiot tekevät kaikkensa, jotta omien maittensa suuryritykset voivat riistää muuta maailma. Chomsky korostaa enemmänkin sotilaallista ja trategista peliä, jota suunnataan kehittyviin maihin, kuin itse vapaitten markkinavoimien lieveilmiöitä.
Kaiken tämän raskaan ja vähän välillä liiankin irvokkaan yksityiskohtaiseksi menevän selostuksen lisäksi kirjailija kertoo, miten päin helvettiä Maapallon ilmasto on menossa ja miten USA:an hallitusta ei kiinnosta ja todennäköisesti me kaikki tulemme kuolemaan ydinsodassa tai ympäristökatastrofisssa. Ihmeellistä kyllä, kirja loppuu aika toiveikkaasti, mutta panen sen piikkin, että Chomsky ei osannut ennustaa, että USA:ssa valittaisiin oranssi fasisti valtaan.
Mutta toivo on ehkä ainoa asia, mikä saa meidät joka päivä jaksamaan heräämään aamulla ja ainoa tapa muuttaa maailma on tunnistaa, mitä on rikki ja tämä kirja on hyvä yleiskatsaus nykymaailman tilanteesta ja miksi monille epätoivoisille ihmisille on vain kaksi vaihtoehtoa: supistaa julkiset palvelut köyhtyvältä väestöltä ja purkaa suuryrityksiä rajoittavat lait tai fasismi. Kuten alussa varoitin, niin tämä on niitä ideologisia kehyskirjoja, jotka pyrkivät ohjaamaan lukijaa tarkastelemaan maailmaa yhdestä näkövinkkelistä. Eli suosittelen tämän jälkeen joko tarkastamaan lähdeviitteet tai lukemaan muuta kirjallisuutta aiheesta, jotta näkökulmasi pysyy avarana, eikä sulkeudu vain yhden nojatuolianarkistin perspektiiviin.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 