Globaali salafismi. Islamin uusi uskonnollinen liike

Monen kirjoittajan ”Globaali salafismi. Islamin uusi uskonnollinen liike” (oma suomennos) on laaja akateeminen artikkelikokoelma sunni-islamin kaikista konservatiivisemmasta haarasta.  

21

Salafismi on 1800-luvulla syntynyt islamin fundamentalistinen uskonhaara, jonka mukaan ainoa tapa olla hyvä muslimi on matkia täydellisesti islamin ensimmäisten 3 muslimisukupolven elämäntapaa. Tähän jäljittämiseen kuuluu tietenkin pyhien tekstien eli Koraanin, sunnan ja hadithien kirjaimellinen luenta ja niitten määräysten pilkulleen noudattaminen. Näitten seikkojen takia salafismi on äärimmäisen rasistinen, homofobinen ja sovinistinen uskonnollinen suuntaus, joka onkin muodostunut monen islamistin ja jihadistin ideologiseksi pohjaksi.   

Otin tämän kirjan luettavaksi ymmärtääkseni enemmän tätä uskonsuuntausta ja oppimaan, mikä helvetin ero on salafismin ja wahhabismin välillä? Tämä kirja onkin tarpeellinen, koska yleisesti mediassa, kun puhutaan ääri-islamista, niin ensiksi monesti ei edes eroteta shiat ja sunnit toisistaan, mutta myöskin salafismia ja wahhabismia ei melkein mainita ja jos mainitaan, niin ei kerrota tarkalleen mikä ne ovat. Tämä tarkennuksen puute ruokkii sitä kuvaa, että on olemassa vain yksi islam, jota vain ilkeyttään joku päättää viedä liian pitkälle.

Esimerkiksi ensimmäisen kerran, kun kuulin nimen ”salafismi” oli Juha Saarisen kirjoittamassa The Ulkopolitist-verkkolehden artikkelissa ”Kommentti: Ei mitään tekemistä islamin kanssa?” (1.3.2017), jossa mainittiin, että Isiksen ideologia ei ole tavallinen islam, vaan ”salafi-jihadismi” ja, että Saudi-Arabia ”levittää wahhabismia”. Koska olen tällainen vitun humanisti, niin päätin lukea kokonaisen 400-sivua pitkän kirjan näistä uskonhaaroista sen sijaan, että menisin johonin ”Totuus islamista!” blogiin, jossa kerrotaan, miten Muhammad oli joukkoraiskaajaterroristi ja ISIS noudattaa ”oikeaa” islamia.  

Niin siitä wahhabismin ja salafismin erosta. Wahhabismi on vanhempi fundamentalistinen islamintulkinta, joka syntyi 1700-luvulla ja eroaa salafismista hiuksenhienosti. Ero on siinä, että wahhabismi on sidottu enemmän Saudi-Arabian beduiinikulttuuriin kuin salafismi. Salafismi on sitten äärimmäisen ideologisoitua islamia, jossa kaikki paikalliset vaikutteet ja historialliset kontekstit on pyyhitty pois luodakseen sellaista etanoli-islamin, joka (vertauskuvaani jatkuttaakseen) on äärimmäisen räjähdysherkkää.  

Tässä kirjassa paljastuu, että salafismi ei ole mikään tietty rajattu uskonnollinen haara, kuten mormonismi, vaan se on enemmänkin uskonnollinen suuntaus, jonka sisällä on lukuisia erilaisia salafistisia haaroja, joista tunnetuin on salafi-jihadismi. Tässä kirjassa salafi-jihadismia on rinnastettu marxismi-leninismiin, koska ideologia on äärimmäisen pragmaattinen ja sopeutumiskykyinen. Tämä selittää, miksi esimerkiksi jihadistiryhmät ovat muuttaneet taktiikoitaan vuosikymmenten saatossa sisäisesti ristiriitaiseksi.

Tässä kohtaan olen eri mieltä, koska äärioikeisto ei muuta olekaan kuin sopeutumiskykyistä tummaa paskaa, joka onnistuu pimittämään todelliset tarkoitukset poliittisten irtopisteitten saavuttamiseksi ilman mitään ongelmia. Ehkä ainoa krediitti tämän marxismi-leninismi -vertaukseen on se, että äärioikeisto ei koskaan toteuta vallankumouksia, vaan se pyrkii hiipimään demokraattisesti hallitukseen. Jihadistit ja marxisti-leninistit eivät demokratiasta välitä, vaan suoraan ryhtyvät kaatamaan hallituksia. Mutta tässäkin on poikkeuksia, kuten Suomi, missä on marxisti-leninistinen mikropuolue KTP, joka ei ole ainakaan yli vuosikymmenenne tehnyt mitään väkivaltaista. Jos jihadisti alkaa kannattamaan demokratiaa, niin tästä tulee islamisti. Koska jihadismi ja islamismi eroavat vain käytännön taktiikoiltaan, niin pysyn näkemyksessä, että jihadismi on islamilainen versio äärioikeistosta eikä äärivasemmistosta.

Mutta eivät kaikki salafistiset liikkeet ole väkivaltaisia, vaan suurin osa pyrkii enemmänkin irtautumaan maallisesta maailmasta ja elää eristyksissä omissa ääriuskovaisissa yhteisöissään. Sitten on molempien ääripäitten välillä olevia liikkeitä, jotka pyrkivät ”islamisoimaan” kulttuurin propagandallaan, jotta heidän rivinsä kasvaisivat rauhanomaisesti.  

Yksi ikävistä puolista, kun lukee vakavia tietokirjoja, on se, että tietämys lisääntyy niin paljon, että yleistäminen käy pirun vaikeaksi. Tässä kirjassa analysoidaan salafistista teologiaa, sen erilaisia painotuksia, sisäisiä kiistoja ja lukuisia eri maissa olevia salafistisia liikkeitä. Niin Lähi-Idässä, Aasiassa, Afrikassa kuin Euroopassa. Loppujen lopuksi saatkin kuvan, että salafistit eivät ole kaikki potentiaalisia terroristeja, vaan heterogeeninen joukko, jotka toki kaikki vihaavat aivan helvetisti homoja, naisia ja juutalaisia, mutta eivät kaikki yritä aktiivisesti pakottaa muut heidän perverssiin maailmaansa.  

Mutta pyrin tässä vähän avaamaan, mitä salafismi on näin yleisesti. Salafismi on, kuten otsikossa mainitaan moderni uskonhaara, joka väittää olevansa konservatiivinen ja juurikin ”aitoa” islamia, mutta se tekee saman virheen kuin kaikki fundamentalistiset liikkeet. Fundamentalistiset liikkeet tarkastelevat uskonnollisuutta tieteellisin ja kaupallisin kriteerein.  

Salafismissa tämä tarkoittaa koko maailmankuvan islamisoitumista, jossa joka ikinen asia, mitä ikinä ihmisen elämässä voi tehdä tai ajatella, on käsiteltävä keskiaikaisen islamilaisen tulkinnan kautta. Tämä tulkinta on oltava äärimmäisen tarkka ja ne asiat, jotka mainitaan tuhansia vuosia vanhoissa pyhissä teksteissä, on noudatettava kyseenalaistamatta. Jos esimerkiksi sähköhammasharjan käytöstä ei löydy mainintaa al-Bukharissa, niin on improvisoitava ja silloin kaikkia hulluuksia alkaa syntymään. Eli salafistille islam ei ole van ajassa muuttuva suuntaa antava kompassi, vaan itse IKEA-hyllyyn asennusoppaaseen verrattavissa oleva ohjekirja.

Kaupallisuus ilmenee juuri siinä, että salafistit pyrkivät mainostamaan uskontoa pukeutumalla samoihin hamepukuihin ja niqabeihin. Yksilöllisyys pyritään hävittämään ja muutamaan ihmisen vain islamilaiseksi massakuluttajaksi, joka massatuotettujen bändipaitojen sijaan kuluttaa massatuotettuja huntuja ja halal-hammasharjoja.  

Salafistin on jatkuvasti kerrottava kaikille muille, miten kaikki arkiset teot, niin perseenpyyhkimisestä jäätelönostoon on tehty tiukkojen islamilaisten lakien mukaan, eikä oman harkinnan. Eli salafisti on kävelevä mainostaulu uskonnosta ja tämä mainostaminen näkyy myöskin heidän nettipropagandassaan, joka on levinnyt koko maailmaan ja tästä tuleekin otsikko ”Globaali salafismi”  

Salafismi on siis modernin tai oikeastaan postmodernin maailman luomus. Globalisaatio ja hyperkaupallisuus ovat luoneet maailman, missä identiteetti on kauppatavaraa, jonka voit valita tuhansista eri vaihtoehtoista. Ei ole olemassa yhtä suurta totuutta enää, on vain tuhansia rinnakkaistarinoita siitä, miten maailma pitäisi toimia ja salafismi on yksi niistä.  Monet tässä kirjassa haastatellut salafistit kertovatkin, miten he lähtivät etsimään tietoa omasta uskonnostaan googlettamalla ja tutkittuaan eri islamilaisia nettisivuja ja päättyivät valitsemaan salafismin, eikä esimerkiksi vanhempien Marokon islamia tai pakistanilaista suufilaisuutta.  

Vähän sama kehitys kuin äärioikeistossa, joka dominoi internetin sensaatiomaisilla valemedia-sivustoillaan. Esimerkiksi Donald Trumpin suosio kasvoi osittain somen algoritmien kautta, jotka korostivat ihmisten uutisvirtoihin kaikenlaista roskamediaa. Salafismi nimenomaan käyttää samoja taktiikoita, koska Facebook ja muut nettisivut ovat aktiivisesi kieltämässä vain ne kaikista ilmiselvät jihadistipropagandat, eikä niinkään tiukan fundamentalistista propagandaa.

Salafismi onkin pärjännyt uskonnollisilla ”markkinoilla” kehystämällä itsensä ”puhtaaksi islamiksi ilman kulttuurin vääristyksiä”. Tämä oli mielestäni kiinnostava oivallus. Monet jaksavat väittää, että Euroopan muslimit eivät sopeudu eurooppalaiseen kulttuuriin koska he ovat jotenkin ”luonnostaan” taipuvaisia ääriuskovaisuuteen, eivätkä yksinkertaisesti pysty omaksumaan eurooppalaisia arvoja. 

Salafismi on juurikin päinvastoin kulttuureista irtisanoutuva uskonhaara. Saudi-Arabia on ainoa sunnimuslimienemmistöinen valtio, jossa voisimme sanoa kulttuurin olevan wahhabismin määrittämä ja sekin on osittain harhaa, kun maa oli melko vapaamielinen vielä 70-luvulle asti. Salafismi ja wahhabismi vetoavatkin juuri toisen sukupolven eurooppalaisiin muslimeihin, koska se lupaa olevansa ”puhdasta islamia”, eikä sitä ristiriitaista ja epämääräistä vanhempien paikallisen kulttuurin värittämää kansanomaista islamia.  

Meillä länsimaalaisilla uskonto on voinut muuttua vähämerkitykseksi, mutta osa meistä yhä kannattaa juurikin orastavan kapitalismin mukana syntyneitä ideologioita, kuten liberalismia, sosialismia ja fasismia. Nämä ideologiat ovat juurikin ”puhtaita”, että me emme miellä niitä jonkun tietyn kansakunnan kulttuurin luomuksiksi, vaan tietyssä mielessä juurikin puhtaiksi ideologioiksi, jotka vain syntyivät suurmiesten kynäilyn ansiosta. Fundamentalistiset uskonhaarat ovat näitten puhtaitten ideologioitten matkijoita ja näin länsimaisen filosofisen tradition perverssejä perillisiä.  

Salafistit kuluttavatkin hirveän paljon aikaa haukkuen suufilaisia, shialaisia ja muita islamin suuntauksia, joita he pitävät ”saastuneena islamina”. Salafistit menevätkin tässä ”puhtauden” tavoittelussa niin pitkälle, että hylkäävät kreikkalaisen ja intialaisen filosofian, jotka ovat vaikuttaneet tuhansia vuosia islamilaiseen ajatteluun. Sen sijaan salafistit päätyvätkin tulkitsemaan pyhiä tekstejä kuin akateemisesti koulutetut beduiinit, jolloin mitään hyvää ei seuraa heidän ajattelusta, kun juuri jihadien ja takfirien (leimata toinen muslimi vääräuskoiseksi) julistaminen kaikille, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä.   

Esimerkiksi, jos kristityt alkaisivat tulkita kristinuskoa puhtaasi juutalaislähteillä ja hylkäisivät Paavalin helenismivaikutteiset osiot, niin ei siitäkään kovin positiivista uskonnollista tulkintaa syntyisi. Sitä moni ei tiedä, että kristinusko, jonka tunnemme, on hyvin erilainen siitä, mitä Jeesus ja apostolit uskoivat. Voimme kokea tämän jo USA:n Etelä-valtioissa, joissa on protestanttisia kirkkoja, joitten opetukset ovat täynnä vihaa ja väkivaltaa. Eikä ole sattumaa, että moni siellä päin oleva rasistinen joukkosurmaaja on ollut myöskin äärikristitty.

Suurin ongelma tämän loistavan ja monipuolisen kirjan kanssa, on sen lukukynnys. Kirjailijat olettavat, että tiedät jo islamin peruskäsitteet ja jonkin verran arabiaa, koska kirja alkaa heti selittämällä, mikä on salafismi ja viljelee jokaisessa sivussa aivan saatanan paljon arabiankielisiä teologisia termejä, joita toki käännetään, mutta silti lukeminen on pirun vaikeaa. Eli tämä kirja ei ole kevyttä lukemista.  

Jos onnistuu tämän korkean kynnyksen ylittämään, niin tämä on todella jännittävä kirja, jossa viitteitä on tuhansia ja tuhansia. Kirjoittajat tosiaan osaavat hommansa ja lopulta saat aika kattavan ymmärryksen tästä uskonhaarasta, joka aiheuttaa niin paljon ongelmia ympäri maailmaa.   

Global Salafism: Islam’s New Religious Movement
Roel Meijer (ed.) Columbia Univercity Press, New York, 2009 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Teologia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s